Juoksen,
juoksen piiloon maailmalta.
Taistelua
huutoja
vihaa
pelkoa
veren vuodatusta.
Miksi ihmiset eivät voi oppia
näkemään toistensa
kauniita puolia?
Juoksen,
juoksen piiloon kuolemalta.
Luoti ylitseni viuhaa,
mut osuu johonkin
ihmiseen toiseen
viattomaan.
Joka sekunti
ympärilläni
kaatuu kuolee haavoittuu
ihminen jokunen.
Valitsivatko he oikeasti
kuolinpaikakseen
sotatantereen?
Ei, eivät he saaneet
valita.
Juoksen,
juoksen piiloon sodalta.
Se on käynyt jo liian raskaaksi
tytölle
murtuneelle
veljenikin jo
kuoli.
Kuka seuraavaksi?
Miksi ihmiset tappavat
surutta toisiaan,
eivätkö he itse
koe tuskaa?
Juoksen,
juoksen piiloon elämältä.
Kuka enää jaksaisi elää,
jos se elämä
on täynnä
pahuutta
raakuutta
joka on jättänyt
syvät jäljet?
Juoksen,
juoksen piiloon tuskalta.
Silloin tunnen
viiltävän kivun
rinnassani,
mut se ei satu
ei sitten yhtään.
Tuskin huomaan
sitä
enää.
Juoksen,
juoksen maailmaan parempaan.
Ehkä siellä ei ole
pahuutta
kunnianhimoa
kostonhalua.
Vai onko sittenkin?
Ehkä sekään
ei ole
mikään paratiisi.
Juoksen.