Joo, kiitos ihan vitusti vaan sulleki.
Kiitoskiitoskiitos. Kiitos että pilasit elämäni. Kiitos että murskasit itsetuntoni. Kiitos että teit mut hulluksi. Pitkään ihan oikeesti luulin, että oon vaan hullu, se on mun oma vika, mutta nyt mä oon sen tajunnu.
Sä teit sen. Sä helvetti aiheutit sen. Sen kaiken.
Kuinka mä voisinkaan kiittää sua? Ehdotuksia? Hmm.
Jospa MÄ nyt vaikka voisin sanoa sulle, että olet vitun läski? Jospa mä voisin sanoa ettet kelpaa? Jospa mä voisin haukkua sut lyttyyn, murskata sut mun vahvan jalan alle? Jospa mä voisin tuhota sut? Jospa mä voisin tulla tahtomatta sun lähelle, pitää sun kädestä kiinni tahtomatta pussata sua tahtomatta vetää sun housut alas tahtomatta VITTU TUNKEA SUN PENIKSEEN TAHTOMATTA. Koska ton kaiken sä teit mulle. Mä taisin olla vaan joku itkuriepu, johon se saatoit vuodattaa sun kyyneleesi ja purkaa vihasi ja halusi.
Mut miksi elävää ihmistä pitäis käyttää riepuna? Mä en oikein koskaan tykänny susta, tai tavallaan mä tykkäsinki hirveen addiktoituneella ja kieroutuneella tavalla, mutta…
…MITEN MÄ ANNOIN SUN TEHÄ SEN KAIKEN? Mun olis pitäny sanoa sulle vastaan. Kun sä haukuit mua saamattomiksi tai rumaksi tai läskiksi mun olis pitäny sanoa että kato peiliin.
En mä tietenkään tehny niin. Mä olen liian kiltti.
Enkä mä oikeastaan enää ees syytä itseäni, koska sun helvetin sekaisten aivojen vikaa se koko juttu oli. Mä ymmärrän, että sulla oli vaikeaa ja vaikka mitä, mutta se ei poista sitä mitä sä oot tehny. Se ei poista sitä millasia jälkiä sä oot muihin ihmisiin jättäny. Se ei ole mikään lieventävä asianhaara.
Ei ole mitään lieventävää asianhaaraa sellasen kivun aiheuttajalle.
Sä sanoit, että sä oot pahoillasi. Ehkä sä oikeasti olitkin, tai ehkä sä vaan halusit mut takasin sun seksinukeksi. Mä en joka tapauksessa antanut anteeksi. Mun ei tarvii.
Voiko ikinä sille, joka on rikkonut sut lopullisesti antaa täysin anteeksi? Ehkä ei. Mun sydän ei ainakaan riitä semmoseen.
Mä haluan sanoa vaan sulle, että olen päässyt yli. Kauan siinä meni, mutta kuka nyt ei soutaisi tyrskyssäkin kaukana siintävää horisonttia kohti? Mä olen keräillyt mun sirpaleita pitkään, mutta ehkä se työ on kohta tehty. Tai ehkä ei ikinä, mutta ainakin tää on helpottanut.
Mulla on sulle kaksi sanaa: kiitos ja näkemiin.
Mä jatkan mun elämääni, vaikka sä rikoit sen.