Ope sanoo et meijän pitää olla pareja enkun tunnilla,
okei, mä ajattelen,
se on vähän outo mut okei
Mä käännän katseeni siihen päin
mun omasta porukastani
se hymyilee vaisusti
nyökkää sen viereiseen pulpettiin
Olis tullu tänne, tiiän, oon laiska,
mutten jaksa kävellä
kuitenkin meen sinne
istun
ja hymyilen
Se hymyilee pikkusen takasi,
jotenki sen hymy on niin itsevarma,
että mä hämmästyn
Sillä on vähän erikoinen tyyli:
joku ihme sienilakki, vihreä neulepaita, leveälahkeiset farkut ja blondiksi värjätyt hiukset
kai se kuvittelee olevansa joku forest girl
”Alotetaanko?”
se kysyy jotenki viileesti
ja taas mä säikähdän,
kuinka itsevarma se on
Okei, mä sanon
”Do you like animals?”
yritän rallienkullani vääntää
”Yeah I love animals I’m vegan and I think we should do more to improve animal rights
– okay, if I were honest,
I would say that animals don’t have rights at all
but
probably you got angry”
Se virnistää
Ja oikeestaan, mä ymmärrän sen tyylin nyt
Mä katselen sitä vaivihkaa
kun me jatketaan niiden enkunkielisten lauseitten kyselyä
Ja mietin, et ehkä siinä
mitä se just sano
ehkä siinä
on jotain perää
*
Ope sanoo
et me saadaan päättää itse parit enkussa
haha, mikä vitsi
mulla on jo pari valmiina
Elämän pari, samojen arvojen pari, se joka jakaa
kaiken
mun kanssa
Mä katson siihen päin,
tuhahdan:
”Tarviiko meijän näitä ees tehdä, jos vaan suunniteltais huomista linturetkeä?”
”Tai muisteltais eilistä”,
se hihittää
Aivan.
Älä muistuta.
Se tarkottaa sitä kohtaa, kun
mun oli pitäny pakata sille eväät
ja olin tuonu kuusenkerkkiä
– Nehän oli luonnollista ruokaa, eikö?
Mut tietenki
se oli helvetti
pakottanut mut itse syömään ne
vieläkin öklöttää, pahoinvoinnin aallot…
”Älä muistuta!”
”Höppänä, en mä sitä tarkottanu”,
se kohottaa sen kulmia,
sukii mun hiuksia
suutelee
kevyesti
poskelle
ja leijun
Mä halaan sitä, kömpelösti,
kesken tunnin,
mut se on halaus
Se tuoksuu metsältä
kuusilta ja pihkalta
tuoreudelta ja sammaleelta
Se on täydellinen
Se on vittu oikeesti joku jumala
metsä itse
metsän keiju
mitä tahansa
SEN SILMÄT
ne on syvää vihreyttä
sen paita sopii täydellisesti sävyyn
mustien hiuksien keskeltä pilkottaa kuusenneulanen
SE ON METSÄ
JA SE ON LUONTO
JA MÄ HALUAN SITÄ
ja ennen kuin edes huomaan,
SUUTELEN
kaikki katoaa
mä juoksen metsässä
en ole yksin
me pidetään toisiamme käsistä kiinni
me juostaan, hengästytään,
hengitetään samaan tahtiin kuin metsä
Samaan
Tahtiin
Sisään
Ulos
Samaan
Tahtiin
Yhteinen sävel,
yhdessä me saadaan aikaan mitä vaan,
niin paljon muutakin kuin
tän koulun penkillä kököttämisen
me voidaan muuttaa maailmaa
Opettaja, äkkään,
seisoo meidän edessä
”Intiimi kanssakäyminen ei liity viittomakieltä käsittelevään enkun tehtävään, säästäkää muualle, rakastavaiset.”
Luokka nauraa, tirskuu,
pyörittelee silmiään
Noi kaks
Vaan me ei välitetä
me juostaan yhä metsässä
kädet toisiinsa limittyneinä
ei niitä voi raastaa irti
*
Ope sanoo et meijän pitää olla pareja enkun tunnilla,
mutta mä pidän katseen tiukasti mun pulpetissa
enhän mä voi katsoa sitä edes silmiin
Se tulee mun pulpetin viereen arasti
sen katse on painunut alas
se on ihan vitun laiha
tekee kipeää katsoa
Mä oon jostain kuullut,
urkkinut huhuja,
et se on ollut kolme edellistä viikkoo osastolla
No, eipä kuulu mulle
Se nostaa sen katseen laiskasti muhun,
sen ennen metsänvihreät silmät
on lasittunu, harmaat
Sen koko olemus on luovuttanut
MEIDÄN KAHDEN EI IKINÄ PITÄNY LUOVUTTAA
mun tekee mieli huutaa,
mut kurkkua kuristaa tyhjyys
Yritän sysätä ne tunteet mielestäni, kovettua,
mutta
en
pysty
Se vitun ontto onkalo kovertaa itseään suuremmaksi mun sisällä
Muistelen sitä,
kun me juostiin yhdessä metsässä
osallistuttiin mielenosotuksiin
tarkkailtiin pihan lintuja
ripustettiin talipalloja
jäädyttiin pakkasessa telttaretkillä
paistettiin vegemakkaraa
ja vaan suudeltiin
suudeltiin
suudeltiin
Ja suudeltiin
Ja kuinka
vitun
hyvältä
se
tuntui
Eiei älä ajattele karista mielestä karista
En pysty karistamaan,
poskelleni vierähtää kyynel, väkisin
Pyyhin sen mun kämmensyrjään,
mutta se huomaa, tuntee mut liian hyvin
On tuntenut
”Vittu tehään vaan tää tehtävä”, se huokaa väsyneesti,
ja sen laiha käsi hapuilee mun kirjaa
ihan kuin se hapuilisi myös elämää takasin
Huomaan, että sitä heikottaa jo pelkkä seisominen,
tää elämä tekee sille tuskaa
mutta yhä se painaa
Yhä se lukee enkun sanoja
samalla täydellisellä lausumisella
kuin ennen
Yhä vain
se nauraa mun huonolle rallienkulle,
yhä vain korjailee mun kielioppia
Ihan kuin sen silmissä tuikahtaisi ihan hetken
se metsänvihreä
Mutta sitten se laahustaa omalle paikalleen,
musta huppu päässä, katse maahan painettuna
Ja mä jään omalleni yhtä luovuttaneen oloisena
tekisi mieli huutaa
huutaa
huutaa
HUUTAA
Sä voit tulla takaisin
sä voit vielä
ei ole myöhäistä
Korjataan tää
korjataan vittu tää koko maailma
Vaikka mä tiedän kyllä,
se ei ole enää mahdollista