Heissan! Täältä blogistani löydät sanasirpaleita: tarinoita, runoja, kirjoitusharjoituksia, päiväkirjatyyppisiä tekstejä, selostuksia nettikavereistani… Ei kannata odottaa mitään huippulaatua, sillä julkaisen tänne oikeastaan KAIKKEA – myös niitä laaduttomampia pätkiä. En oikeastaan haluaisi, että kukaan löytää tänne blogiini, mutta jos jotakin kautta satut tänne eksymään, niin sietäisi edes jättää kommenttia! Stalkkaajat eivät ole mitään parhaita ystäviäni nimittäin…
Ope sanoo et meijän pitää olla pareja enkun tunnilla, okei, mä ajattelen, se on vähän outo mut okei Mä käännän katseeni siihen päin mun omasta porukastani se hymyilee vaisusti nyökkää sen viereiseen pulpettiin Olis tullu tänne, tiiän, oon laiska, mutten jaksa kävellä kuitenkin meen sinne istun ja hymyilen Se hymyilee pikkusen takasi, jotenki … Jatka lukemista Läpi metsien kunnes hajoaa
Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaik’ on työ…. Joululaulut soivat taustalla, kun leikin Amyn kanssa piilosta. Olen juuri avannut kaapin oven ja löytänyt tämän pienen veitikan lymyilemästä vaatteitten takaa. ”Hyvä piilo, mutta nyt on sun vuoro laskea. Eikä sitten huijata!” muistutan ja katson häntä merkitsevästi. Amy puhkeaa hillittömään kikatukseen. ”Hei, mulle huijaaminen on ihan sallittua. Mä olen … Jatka lukemista Joulun taikaa
Siitä on tosi pitkään (me oltiin eskarissa, kaiketi) mutta mä muistan kristallinkirkkaasti: Ne oli ensimmäisiä kesäisiä päiviä linnut lauloi, aurinko paistoi, hento tuulenvire puhalsi lapset päiväkodin pihalla kirmasi paitsi mä Mä istuin yksin siinä pihalla, yhdellä penkillä, koska mun paras kaveri Salla oli kipeenä ja no, mä olin vähän ujo en mä uskaltanu muitten … Jatka lukemista Mä muistan yhä
Kävelen hitaasti henkeäsalpaavaa maisemaa katsellen laiturin nokkaan ja kastan jalkani viileään, raikkaaseen rantaveteen. Pian totun veden lämpötilaan, eikä se tunnu enää viileältä, vaan rauhoittavan lämpimältä. Tuntuu kuin vesi olisi osa minua, kuin jalkani kelluisivat jossain painottomuuden rajoilla. Iltapäiväaurinko lämmittää vaaleina laineilevia hiuksiani, ja hetken aikaa tuntuu kuin koko maailma olisi pysähtynyt tähän ohikiitävään, epätodelliseen hetkeen … Jatka lukemista Varjo laiturilla
Mä muistan vieläkin sen piknikin kesäisellä rannalla, kun aurinko viipyi vielä hetken maillaan ja kaikki oli kaunista, unenomaista. Oli viileää, tuuli puhalsi, mutta se ei meitä haitannut. Me rynnättiin pyyhkeet päällä veteen, leikittiin vesisotaa, kiljuttiin kuin mitkäkin lokit konsanaan. Me oltiin iloisia, onnemme kukkuloilla, sokerihumalassa, niinkuin jotkut sanoo. Ei, me oltiin humalassa toisiimme. Aurinko loi … Jatka lukemista Tyttö unhoitettu
Hei Tamina sä olet oikeesti ihana ja kaikkea (mä ihan totta rakastin sua) mutta miks mä tein tän? Se ei johtunut susta ei alkuunkaan Sattuu, sattuu kertoa mut mä tiesin koko ajan että tää tapahtuu sä et olisi voinut estää mitenkään se oli kaikki ennalta suunniteltua Meidän ei vaan kuulunut … Jatka lukemista Backstory Väläyksiä: Anteeksi rakas
Se hetki kun me tavattiin ensimmäistä kertaa. Visiitti Starbucksissa, sä hääräämässä sun työs ympärillä, mä juomassa mun sinkkukahvejani. Kun se kahvimuki sitten kaatui, sä kiiruhdit mun luokse, nostit sen ylös, pyyhit läikkyneet kahvit, hymyilit mulle pikaisesti, ja se tuntui ikuisuudelta. Mä olin pelkkä sun asiakkaas. Mut siitä hetkestä lähtien sä olit mulle koko maailma. Se … Jatka lukemista Väläyksiä
Joo, kiitos ihan vitusti vaan sulleki. Kiitoskiitoskiitos. Kiitos että pilasit elämäni. Kiitos että murskasit itsetuntoni. Kiitos että teit mut hulluksi. Pitkään ihan oikeesti luulin, että oon vaan hullu, se on mun oma vika, mutta nyt mä oon sen tajunnu. Sä teit sen. Sä helvetti aiheutit sen. Sen kaiken. Kuinka mä voisinkaan kiittää sua? Ehdotuksia? Hmm. Jospa … Jatka lukemista Kiitos ja näkemiin
Tää keho. Tää keho. Mun keho, jota en kyllä haluaisi sanoa omakseni. Oon mä pahemmistakin nähnyt kuvia, mutta paremmista aika paljon enemmän. Kyllä mä tunnen ne katseet, jotka heti mut nähdessään osuvat vatsanliepeille, reisiin. Ne naamat, joissa värähtää hetken aikaa inho, ennen kuin ne saavat perusilmeensä takaisin kasvoilleen. Kyllä mä tiedän ne pojat, jotka heti … Jatka lukemista Itsensä vanki
Kävelen reippain askelin kohti värikkäiden lehtien peittämää puistoa. Ellen näyttää olevan jo siellä, istuu ikälopulla penkillä jotenkin yksinäisen, eksyneen näköisenä. Miksihän Ellen oli ilmoittanut tapaavansa minut juuri täällä puistossa? Siksikö, että tämä oli juuri se samainen paikka, jossa oli muutama vuosi sitten jättänyt minut, kertonut kaunistelematta ajatuksistaan? Sitä ennen olimme olleet aina kahdestaan, ainakin niin … Jatka lukemista Tuntemattomia